Ilmastonmuutos, luontokato ja ylikulutus, maailma ylittää ahneuksissaan kaikki rajat. Kaikki minulle nyt heti, ja lopulta kellään ei ole enää mitään, ei elinkelpoista asuinplaneettaa. Ei marslento-matkatoimistojen asiakasmiljardööreilläkään. Oi ihminen, mitä olet tehnyt? Puhe maailmasta ja ihmisestä sinänsä on harhaanjohtava yleistys, kun kyse on kuitenkin ns hyvinvoivan vähemmistön tekosista – suurin osa maailmasta ja ihmisistä on saanut osakseen vain kärsiä niistä.
Mistä lääke? Kun mennään jatkuvasti yli kestävyysrajojen päästöissä, kuluttamisessa ja luonnon kestokyvyssä, koetellaan myös ihmisten sietokykyä. Kun taloutta mitataan vain bruttokansantuotteena, ei tavoiteta kokonaiskuvaa taloudestakaan ja tavoitteet vääristyvät. Kestämätön talous tuottaa kestämätöntä hyvinvointia, joka kääntyy vastakohdakseen; henkinen pahoinvointi, esimerkiksi suurin osa sairauseläkkeistä on nykyisin mielenterveysperusteisia.
Mistä lääke? Huhuilit sitä jo äsken, mutta sitten vain listasit lisää sairauden oireita. Kerro mistä saadaan apu näihin loputtomiin ongelmiin, kun olet kerran niin kaikkitietävä? Jo stoalainen filosofi varoitti aikanaan liiallisen kulutuksen, ylellisen elämän vaaroista. Aikaa on kulunut, ja ongelmien voisi lievästi ilmaisten sanoa pahenneen. Pahasti pahenneen. Ja yhä vain panttaat parannuslääkettäsi.
Lääkkeenä olisi vaikeasti myytävä sana: kohtuullisuus, kohtuullistaminen, kohtuutalous. Nykyajassa tuntuu kohtuuttomalta vaatia kohtuullisuutta, kun pyrkimys on jatkuvaan kasvuun, jonka piti turvata hyvinvointimme ja edistyksemme. Kuinkas sitten kävikään?
Korona karmeudessaan laittoi asioita kohtuullisempaan ruotuun hyvin kohtuuttomalla tavalla. Maailma pysähtyi, ja samalla päästöt kääntyivät laskuun, kun koneet eivät enää jatkuvasti nousseet lentoon. Oli menty yli kaikesta, matkustamisen ja kuluttamisen hurjassa kasvussa, muutoksen oli tultava. Luultiin, että voitaisiin havahtua muutoksen välttämättömyyteen mutta aika pian pandemian jälkeen lööpit riemuitsivat: lentomatkustajamäärissä ylitetään koronaa edeltävät luvut!
Voisi masentua, kun on ollut mukana ilmasto- ja ympäristöliikkeissä ja politiikassakin yrittänyt vaikuttaa muutoksen puolesta, mutta ei voi eikä saa, ei ole varaa menettää toivoa. Uskon, toivon ja rohkaisen vaikka vain kohtuullisesti suomaan ajatusta kohtuullisempaan elämäntapaan siirtymisen politiikalle. Ilo siitä voisi olla hyvinkin ylitsevuotavan kohtuutonta.